top of page
  • Instagram
  • Facebook
  • LinkedIn

Ammattina valokuvaaja

Kannos Creatives Oy on erikoistunut tilojen ja asumisen valokuvauksiin. Vuosien kuluessa olemme kuvanneet julkisten tilojen lisäksi noin 4 000 suomalaisessa kodissa.

  • LinkedIn
Anchor 1

Valokuvaaja Misa Kannos

Ammattivalokuvaaja viidentoista vuoden kokemuksella mainosalalta ja markkinoinnin tehtävistä. Koulutettu graafinen suunnittelija ja Art Director. Päätoimisena ammattina valokuvaus vuodesta 2012 alkaen. Valokuvauksessa erikoistunut sisustuskuvaukseen.
 
Mainostoimistoja ja markkinointia
Olen työskennellyt Helsingissä mainostoimistoissa, markkinoinnin ja mainonnan parissa oikeastaan koko aikuisiän. Tuttuja asiakasryhmiä on rakentamisen ja asumisen ympäristöstä, kustannusliiketoiminnasta, kiinteistösijoitus- ja kehittämisen puolelta. Aika paljon on kertynyt kokemusta myös ICT-alueelta ihan sieltä 2000-luvun taitteesta tähän päivään. 

Ammattina valokuvaaja
Viimeiset kymmenen vuotta olen asunut maaseudulla, että kaupungissa ja erikoistunut lähes kokonaan valokuvaukseen sekä videotuotantoon. Valokuvauksessa mielenkiinto suuntautuu puhtaasti estetiikkaan ja kuvan valmistukseen. Varsinaisessa työssä projektoisin ajankäyttöni mieluiten suhteessa 50/50, eli puolet varsinaiseen kuvaukseen ja puolet kuvankäsittelyyn. Usein kysyttäessä kerron olevani alan hybridi, eli puoliksi kuvaaja ja puoliksi editoija. Yhtäältä tämä ajattelu auttaa eri kuvaustilanteissa vaihtamaan painotusta lennossa tarpeen, tilanteen ja näkemyksen mukaan. Toisaalta hyvää kuvaa harvoin syntyy suoraan kamerasta ja yhtä epätodennäköisesti sama toteutuisi pelkästään editointipöydällä. 

 
Kuvauksia yksin ja tiimin kanssa
Kuvausprojektit vaihtelevat kooltaan ja ajankäytöltään paljon. Kalenterivuoteen mahtuu paljon tunnin parin kuvauksia, sekä useamman päivän tai ajankohdan kuvausprojekteja. Usein kuvaustilanteessa on mukana stailaaja tai stailaajat sekä asiakas, välillä työskentelen ja kuvaan yksin, toisinaan yhdessä useamman kuvaajan kanssa. Suurimmassa projektissa talvella 2022 samaan aikaan kuvauksiin tarvittiin paikalle noin viitisentoista henkilöä. 
 
Helsinki ja läheiset alueet
Viimeisen kalenterivuoden aikana kuvaukset osuvat Uudenmaan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen alueille. Vakio-osa tilauksista tapahtuu pääkaupunkiseudulla, pääasiassa Helsingissä. Saman kuvauspäivän aikana ehtii vain tietyn matkan päähän, koska tehokkuudesta täytyy jättää iso osa varsinaiseen kuvaukseen. Pidemmälle tehtävät kuvaukset ovat usein suunniteltu erillisellä matkapäivällä.

Asiakaskuntani on pelkästään yrityksiä. Oman ammatillisen lisäarvon katsoisin asiakkailleni syntyvän vahvasta estetiikasta tajusta, sekä liiketoiminnan tarpeiden ymmärtämisestä. 

Kuinka voisin auttaa projektissasi? Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä loistava lopputulos!

Terveisin
Misa Kannos
valokuvaaja

misa@kannos.fi
+358 43 824 7531

Anchor 2


Kannos Creatives Oy on erikoistunut tilojen ja asumisen valokuvauksiin. Vuosien kuluessa olemme kuvanneet julkisten tilojen lisäksi noin 4 000 suomalaisessa kodissa.
 
Tiedämme kuinka Suomi asuu ja elää. Näemme mitä tuotteita kodeissamme käytetään ja kuinka rakennuskantamme kehittyy. Elämme sisustuksen näköalapaikalla ja tutustumme ensimmäisenä seuraavan kauden väreihin ja teemoihin.

Valo- ja videokuvaamme sisällä, ulkona, ilmassa, studiossa tai valitsemassasi lokaatiossa. Mikään kuvauskohde ei ole meille liian iso tai pieni.

Asiakkaitamme ovat usein asumiseen ja kotiin liittyviä yrityksiä kuten rakennusliikkeet, mainostoimistot, sisustussuunnittelijat, kiinteistönvälitysliikkeet, kiinteistösijoitusyhtiöt, kodin huonekalujen, tavaroiden ja tekstiilien toimittajat sekä arkkitehdit.
 
Haluamme tehdä kuvauksista asiakkaillemme mahdollisimman helppoja. Suunnittelemme brändisi mukaisen kuvaussisällön, etsimme kuvauspaikan, teemme stailauksen ja toteutamme kuvaukset valittuihin mediakanaviin.  
 
Sijaitsemme noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta Kouvolassa. Toimimme aktiivisesti Uudenmaan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen aluilla. Verkostostamme löytyy runsaasti erilaisia ja kokoisia valokuvausympäristöjä studioista ja modernista asumisesta vanhoihin ruukkikiinteistöihin.

Toteutamme kuvauksia ympäri Suomen. Meille kaikki kuvauskohteet ovat lähellä, ei liian kaukana.

Kannos Creatives Oy

Kouvola
Kymentie 6, 46800 Myllykoski

Y-tunnus: 3195374-4
Verkkolaskutusosoite:
003731953744

Tietosuojaseloste

 
Holiday Club on Pohjoismaiden suurin lomakeskustoimija, joka tarjoaa monipuolisia lomakokemuksia kylpylähotelleissa, loma-asunnoissa ja viikko-osakkeissa Suomessa, Ruotsissa ja Kanariansaarilla.
 Topi-Keittiöt on suomalainen yritys, joka suunnittelee ja valmistaa laadukkaita ja räätälöityjä keittiö-, kylpyhuone- ja säilytysratkaisuja skandinaavisen muotoilun hengessä.
Aste Helsinki on luova suunnittelutoimisto, joka erikoistuu brändäykseen, visuaaliseen viestintään ja strategiseen designiin, auttaen yrityksiä erottumaan ja menestymään.
Lunawood on suomalainen maailman johtava lämpöpuun valmistaja, joka tarjoaa ekologisia ja kestäviä ratkaisuja moderniin rakentamiseen ja sisustukseen.
Suomen Jääkiekkoliitto on suomalaisen jääkiekon kattojärjestö, joka vastaa lajin kehittämisestä, kilpailutoiminnasta ja maajoukkuetoiminnasta Suomessa.
Ässä Asunnot on luotettava ja asiakaslähtöinen suomalainen yritys, joka tarjoaa monipuolisia asumisratkaisuja laadukkailla ja viihtyisillä asunnoilla.
SP Koti on kiinteistönvälitysketju, joka tarjoaa asiantuntevia ja yksilöllisiä palveluita asunnon myyntiin, ostoon ja vuokraukseen.
Maxi Rakennus on luotettava ja ammattitaitoinen rakennusalan yritys, joka tarjoaa monipuolisia rakentamisen ja remontoinnin palveluita.
 Lepo Product on suomalainen design-yritys, joka tunnetaan korkealaatuisista ja ajattomista huonekaluista, yhdistäen ergonomian ja tyylikkyyden vastuullisiin materiaalivalintoihin.
Zacus Keittiöt suunnittelee ja valmistaa tyylikkäitä ja toimivia keittiöratkaisuja, jotka yhdistävät laadun ja yksilöllisen muotoilun.
Martela Oyj on suomalainen yritys, joka suunnittelee ja valmistaa moderneja työympäristöratkaisuja, keskittyen ergonomiaan, muuntojoustavuuteen ja kestävään kehitykseen.
Better Food Oy on suomalainen yritys, joka valmistaa terveellisiä, vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita, yhdistäen laadukkaat raaka-aineet ja innovatiiviset valmistusmenetelmät.
 Insinööritoimisto Peltomäki tarjoaa innovatiivisia ja laadukkaita suunnittelu- ja konsultointipalveluja teollisuuden ja rakennusalan tarpeisiin.
Solid House Oy Helsinki
TAVATON media Oy Kouvola
Kouvolan Asunnot Oy tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita vuokra-asuntoja eri elämäntilanteisiin Kouvolan alueella.
RE/MAX Kotka
Bo LKV Oy Lahti
Unique Helsinki Huoneistokeskus
Codesign Ab
Roof LKV Kouvola
Drop Design Pool Oy Vantaa
Keittiömaailma  Novart Oy Kouvola
Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy Turku Kotka
MVH - MVH rakentaa, ylläpitää ja vuokraa kiinteistöjä
Huom! Realia Kouvola
Aitoa LKV Kotka
Main Interiors Oy Lahti
Vuu Design Helsinki
Novart
Boliving
Linkedin
  • Facebook
  • Instagram
Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n jäsen
Suomen Ammattivalokuvaajat ry
Valokuvaus | valokuvaaja

Kannos Creatives Oy on erikoistunut tilojen ja asumisen valokuvauksiin. Vuosien kuluessa olemme kuvanneet julkisten tilojen lisäksi yli
4 000 suomalaisessa kodissa.

 
Sisustuskuvaus | Arkkitehtuuri | Lehtikuvaus | Ilmakuvaus | Ruokakuvaus | Asuntokuvaus | Videokuvaus | Mainoskuvaus | Brändikuvaus | Kuvapankkikuvat | Studiokuvaus

COPYRIGHT © 2024 KANNOS CREATIVES OY
Kouvola | Helsinki | Lahti | Kotka

Yhteystiedot:

Misa Kannos
Valokuvaaja

misa@kannos.fi 

+358 43 824 7531 

  • Instagram
  • Facebook
  • LinkedIn
bottom of page